Saara Paulasalo

Olen Jyväskylässä asuva taiteilija ja toimintaterapeutti. Teokseni ovat maisemallisia ja abstrakteja kuvituksia ympäröivästä maailmasta sekä omista tunteistani ja kokemuksistani. Inspiraationa taiteeseeni toimii erityisesti luonto, jonka äärelle palaan uusiutumaan ja latautumaan. Maalaaminen tarjoaa minulle mahdollisuuden jäsennellä oman mieleni virtaa.
Kuvataiteellinen ilmaisu on lapsuudesta saakka ollut kiistatta tärkein itsereflektion ja -ilmaisun välineeni. Sukuni taidemaalareiden jalanjälkiä seuraten olen kehittänyt oman tyylini, jota on kuvailtu modernia ja perinteistä ilmaisua yhdistäväksi sekä eri tunnelmia vangitsevaksi.
Oman taiteilijuuden lisäksi luova tekeminen on vahvasti läsnä terapiatyössäni eri ikäisten toimintaterapia-asiakkaiden parissa. Toimintaterapeutin ammatti on mahdollistanut taiteen ja terapiatyön yhdistämisen ja tuonut syvempää ymmärrystä taiteen ja kuvallisen työskentelyn terapeuttisista ulottuvuuksista.
”Taiteeni tarjoaa sekä tekijälle että kokijalle mahdollisuuden oman itsen ja ympäröivän maailman ihmettelyyn ja käsittelyyn – värien ja muotojen näytellessä päärooleja sanoja ei tarvita.”
Koulutus
Toimintaterapeutti (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019-2022)
Jäsenyydet
Suomen Taiteilijat ry
Taidenäyttelyt
YKSITYISNÄYTTELYT
2020 Syksyn sävyjä, Kauniaisten kaupungin galleria ja kirjasto
2020 Valoja ja varjoja, Parkanon kirjasto
2022 Myyntinäyttely, Käytävä Galleria, Wanhan Villan Taide, Hyvinkää
2023 Retkiä, Parkanon kirjasto
YHTEISNÄYTTELYT
2020 Suomen Taiteilijat ry 52. Vuosinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
2020 Visiitti Näyttely, Galleria Tärinä, Riihimäki
2021 Suomen Taiteilijat ry 53. Vuosinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
2021 Sielunmaisemia, Tikkurilan kirjasto
2021 Ilon puolelta, Galleria Fogga, Lauttasaari
2021 Virtuaalinäyttely ‘WOMEN’, katsottavissa Youtubessa
2021 Voimavarana herkkyys, Galleria Fogga, Lauttasaari
2021 Tunnelmia miljöössä, Galleria Pato, Kuusankoski
2021 Paratiisissa – In Paradise, Galleria Kookos, Helsinki
2022 Pause cafe 21 & DahlqvistxPaulasalo, Helsinki
2022 Kasvun paikka, Loviisan taidekeskus Almintalo
2024 Mirabilis, Marski by Scandic, Helsinki
2024 OLE!ELO, La Fiaba, Jyväskylä
2024 Tarinoita, Tikkurilan kirjasto
2024 Designkaveria ei jätetä!, Jyväskylä


